3.8.2010
Rakkaat ystävät!
Kiitos teille kaikille muistamisistanne! Saimme paljon rohkaisua, esirukouksia ja siunausta kauttanne kun kevään korvalla Mikan ja Rommyn koti paloi Australiassa. Ja saimme myös itse mennä sinne paikan päälle auttamaan, jos ei muuten, niin läsnäolollamme tukemaan lapsia ja auttamaan uuden kodin järjestelyissä ja elämään taas kappaleen matkaa heidän kanssaan. Suurta siunausta koimme myös Canberran International-seurakunnan taholta – sen lisäksi, että nautimme lastemme ja lastenlasten rakkaudesta. Meidäthän suorastaan hukutettiin rakkauden tulvaan! Kiitos teille kaikille Australiassa! Saimme olla mukana seurakunnan toiminnassa, erikoisesti keskiviikkoisin päiväpiirissä, tietysti myös sunnuntaisin kokouksissa ja siten virkistyä yhteisestä uskosta. Ihana oli myös reissu Leskisen Kertun kanssa Patlowan huippukauniiseen kaupunkiin. Siellä vanhanaikainen “tupakokous” Lavian Velin ja Martan kodissa ja suomalaisten rakkautta yllin kyllin! Ja omenoita! (Patlowan alue on erikoistunut omenanviljelyyn ja mäntyjen kasvattamiseen)
Kotiin Bandungiin tultuamme arki astui kuvioihin ja kamala taistelu rottien kanssa. Olivat tehneet pesän Manun kenkään komeron lattialla ja pientä ja suurta rottaa riitti parin viikon ajan sotatantereella! Hyi että! Mutta sitten rauhoittui tilanne ja nykyisin taistelemme vain muurahaisten invaasiota vastaan. Se on pientä…
Meitä oli todella jo kaivattu kotiin! Lukuisat kokouskutsut, vierailut, vieraat ja matkat kalenterissa ja olemme niitä nyt toteuttaneet oikein urakalla. Kuten varmaan olette aavistelleetkin, työkautemme täällä on päättymässä loppuvuodesta, ja se tietää vierailukierroksia eri seurakuntiin, ystävien tapaamisia, raamattukouluvierailuja, muutamaa tulkkauskeikkaa jne. Emme sano lopullisia jäähyväisiä Indonesialle vaan sanomme “Näkemiin”. Haluamme tulla auttamaan edelleen erikoisesti lähetyskoulutuksessa, joka on päässyt hyvään vauhtiin täällä. Kiitos suomalaisten tuen ja esirukousten, neljä tai viisi nuorta täältä on lähdössä Thaimaahan jälleen lähetysharjoitteluun ja siunaamaan naapurikansaa!
Saimme olla siunatulla kokousmatkalla Surabayan (Indonesian toiseksi suurin monimiljoonakaupunki) liepeillä kahdessa eri seurakunnassa ja kokea, että vielä meidän ulkomaalaisuus vetää kansaa, vaikka toisaalta olemme niin indonesialaistuneet, että koemme olevamme “ulkomaalaisia”, kun astumme Helsinki-Vantaa lentokentälle eikä löydetä oikeita portaita hakemaan matkatavaroita, vaikka viitat ovat suomeksikin. Ihan oikeasti Mirja on eksynyt kerran siellä lentokentällä!
Kohta Surabayan jälkeen lähdimme Nias-saarelle ja Pohjois-Sumatralle. Nias-saari koki viitisen vuotta sitten erittäin kovan ja tuhoisan maanjäristyksen. Olimme olleet siellä juuri kokousmatkalla ja muutaman päivän kuluttua maa järisi niin voimakkaasti, että ihmisiä menehtyi, rakennuksia tuhoutui mm. vaatimaton hotelli jossa asuimme, vajosi maan syvyyksiin vieden mukanaan kaikki asukkaansa (siellä oltais oltu mekin, jos olisimme vastanneet seurakunnan kutsuun viipyä vielä viikon ajan…) Nyt kunnioituksella katselimme vihreää nurmikkoa entisen majapaikkamme kohdalla – siihen ei haluta rakentaa edes uutta. Viereisessä ravintolassa söimme ja kuuntelimme kyynelsilmin, kun ravintolan omistaja kertoi menettäneensä maanjäristyksessä miehensä, kaikki lapsensa kahta miniää lukuun ottamatta ja kaikki oli aloitettava alusta. Hyvää ruokaa laittoivat edelleen.
Monet kirkkorakennukset tuhoutuivat, osa kokonaan, toiset osittain. Mutta kiitos Herralle ja myös omalle seurakunnallemme ja monille ystäville, useampi kirkkorakennus nousee nyt entistä ehompana, toisia rakennetaan ja ennen kaikkea seurakuntien jäsenmäärä alkoi kasvaa huimasti järistyksen seurauksena. Herätystä on edelleen ja usein koko kylän väki tulee mukaan kokouksiin, pikkulapsista kylän vanhimpiin.
Tiet ovat hyvässä kunnossa, paitsi aivan syrjäisille kylille vielä kura- ja hiekkateitä. Ylitimme muutaman kookospalmurungosta kyhätyn sillan kieli keskellä suuta. Osa väestä neuvomaan, miten ohjataan autonrämä, jotta osuu vahvimmalle kohdalle, Manu jo vähän huolissaan, miten selvitään. Hyvin selvittiin, lopulta! Ja kaikkialla ihmisillä valtava jano kuulla Jumalan Sanaa!
Medanin kaupungin liepeillä on myös kasvavaa toimintaa. Ihana oli todeta, että entiset “laivapoikamme” palvelevat uskollisesti Herraa omilla alueillaan, seurakunnat kasvavat ja sanoma menee eteenpäin. Lasten koulutus on erikoisesti sydämellä, sillä maan valtauskonnon koulut houkuttelevat ilmaiseksi myös kristittyjen lapsia kouluihinsa. Tarvitaan lisää tiloja ja koulurakennuksia, nyt toimitaan kirkon tiloissa, mutta 168 päiväkotilaista on kohta peruskouluiässä ja tilanpuute on huutava. Tontti kirkon vieressä on myynnissä ja sitä nyt rukoillaan Herralta. Kiitos Saalem- seurakunnalle, saivat hyvän avustuksen.
Niin valtavasti on tarpeita ja kutsuja ja pyyntöjä ja haasteet suuria. Voimamme, aikamme ja varamme ovat todella rajoitetut. Jos kuitenkin teemme sen, minkä voimme, ei Herra meiltä enempää pyydäkään.
Kiitos, kun olet kanssamme kantamassa “lyhteitä taivaan valtakuntaan”!
Rakkaasti ja sinusta kiitollisina,
Emmanuel ja Mirja